Kunnon tyttöjen teollisuus

Nasima Aktar muistaa sen päivän, kun isä ja äiti pakkasivat kaikki hänen tavaransa. Köyhän perheen tyttären oli lähdettävä Dhakan tekstiilitehtaisiin. Vielä nyt, kolme vuotta myöhemmin, Nasimaa itkettää. Samoihin aikoihin pohjoisen kotikylänsä joutui jättämään Nargis Aktar. Tyttöjen tiet kohtasivat tekstiilitehtaassa, ja siellä he työskentelevät edelleen.

TEJGAON TEOLLISUUSALUEELLA Dhakassa Nassa Apparelsin ja Padma Polycottonin monikerroksiset tekstiilitehtaat jököttävät hiljaisina. Ne tunnistaa tehtaiksi ulkoseinää peittävistä ilmanvaihtokoneista. Teollisuusvartijat vetelehtivät rakennusten edustoilla toimettomina, sillä tänään työntekijät pysyvät kodeissaan. On perjantai, viikon ainoa vapaapäivä Bangladeshissa.

Nargis ja Nasima asuvat muutaman sadan metrin päässä työpaikaltaan, kolmikerroksisen peltikattotalon ylimmässä kerroksessa.
Sisään pujahdetaan talojen välisestä kapeasta kuilusta. Ensimmäisen kerroksen lattia on maata, ilma kosteaa ja viileää. Melkein pystysuorat tikkaat kohoavat ylös hämärään. Niiden yläpäässä tulijoita tuijottaa hämmästynyt pieni poika. Vanhempi nainen, isoäiti ehkä, vetää lasta kohti mustaa oviaukkoa, jollaisia on vierivieressä, vaappuvista laudoista rakennetun kapean käytävän varrella. Silmäpareja kerääntyy oville. Muutaman neliön kokoisissa huoneissa asuu lapsiperheitä.

Kolmannen kerroksen tasanteella nainen harjaa hampaita. Katto on niin matalalla, että sitä voi kurkottamatta koskea. Nargisin ja Nasiman pikkuruisen kodin kalteri-ikkunasta tulvii valoa puhtaalle betonilattialle, kovan parisängyn haalistuneelle peitteelle, säntillisen paikkansa löytäneille esineille. Peili, kaulakoru, vaihtovaatekerta, kynä, seinäkalenteri, hammasharjat ja kännykät. Kuuden neliön huoneessa osa vähistä tavaroista täytyy ripustaa seinille. Katon rajassa kiikkuvat keittoastiat ja ruokahylly, jolla säilyvät kannellisiin purkkeihin huolella pakatut mausteet, riisit ja linssit.

Sängyn alla on tyhjä Bata-liikkeen kenkälaatikko. Myös Bata-kassi roikkuu seinäkoukusta. Nargis on ostanut kengät.
– Tarvitsin niitä työpaikalla, hän sanoo ja katsoo kainona käsiään. Kuluttamiseen ei ole varaa. Tytöt käyttävät ruokaan ja muihin ostoksiin alle euron päivässä.

Palkka nousi 77 prosenttia

SINIVIHREÄÄN SALWARIIN eli intialaistyyppisiin housuihin ja paitaan pukeutunut Nargis on kotoisin Bangladeshin pohjoisrajalta. Hän lähti Dhakaan isän kuoltua, kun rahaa ei ollut enää koulunkäyntiin. Aluksi hän pestautui tehtaaseen, jossa lapsityöläisille ei maksettu säännöllistä palkkaa.

– Kun asuin kotona, kaikki oli vielä hyvin. En tiennyt mistään kurjasta. Dhakassa minulla on koti-ikävä, mutta haluan kantaa vastuuni, hän sanoo.

Nasiman kotikylä on etelämpänä, Tangailissa. He molemmat tulivat Dhakaan 15-vuotiaina.

– Täällä voi tehdä töitä, kotona ei, Nasima toteaa.

Palkastaan he lähettävät kolmasosan kotiin.

Nyt Nasima ja Nargis ovat ammattilaisia, joille maksetaan kokeneen ompelijan palkkaa. Joulukuun alusta alkaen se on ollut hiukan yli 6000 takaa eli noin 55 euroa kuukaudessa. Peruspalkka on pieni, mutta se on silti 77 % suurempi kuin marraskuussa.

Näin suurella korotuksella on synkkä syy. Dhakan esikaupungissa sijainnut Rana Plaza niminen teollisuusrakennus sortui huhtikuussa 2013 ja tehtaanomistajien häikäilemätön piittaamattomuus työntekijöiden turvallisuudesta aiheutti katastrofin, jossa lähes 1200 ihmistä rusentui ja tukehtui kuoliaaksi.

Tekstiiliteollisuus tuottaa 80 % Bangladeshin viennistä. Tehtaanomistajien vaikutusvaltainen järjestö BGMO oli Rana Plazan sortumiseen asti onnistunut estämään lähes kaikki hankkeet tekstiilityöläisten aseman ja työolojen parantamiseksi. Teollisuusonnettomuus tai oikeammin teollisuusmurha – ”industrial murder” – kuitenkin kasvatti painetta. Kuluttajat, kansalaisjärjestöt, EU ja esimerkiksi vaateketju H&M alkoivat vaatia työläisten minimipalkan korotusta. Paavi jyrähti, että 38 euron kuukausipalkkaa saavat ompelijat ovat tosiasiassa orjia.

Päätöstä palkkojen korottamisesta ei kuitenkaan syntynyt. Vasta tekstiilityöntekijöiden lakot syksyllä pakottivat hallituksen ja tehtaanomistajat hyväksymään ehdotuksen minimipalkan nostamisesta. Ammattiliittojen laskelmissa palkka ei korotuksen jälkeenkään ole elämiseen riittävällä tasolla.

Nargisin ja Nasiman tilipussissa takat eivät ole lisääntyneet. Tehtaalla on ollut vähän tilauksia, eikä ylitöitä teetetä. Joskus niitä oli 3-4 tuntia päivittäin.

Poolopaitoja USA:han

ARKIPÄIVINÄ TYTTÖJEN herätyskello soi kello 6. Aamiaisriisit vatsoissa Nasima ja Nargis kiiruhtavat kohti Nassa Apparelsin tehdasta. Riksantorvien kakofoniassa tehtaiden portteja kohti vaeltaa katkeamaton nauha värikkäisiin sareihin ja salwareihin pukeutuneita naisia. Vain kaksi kymmenestä tekstiilityöntekijästä on miehiä.

Työhöntuloaika merkitään tuntilistaan minuutilleen. Yksi myöhästyminen merkitsee 400 takan kuukausibonuksen menettämistä. Nargis ja Nasima näyttävät korttejaan: he tulevat joka päivä muutamaa minuuttia ennen kahdeksaa. Säntillisyys ei kuitenkaan riitä. Nuoret naiset kertovat, että työnjohtajat haukkuvat, nimittelevät ja joskus lyövät.

– Kyllä meitä pelottaa. Siksi painamme töitä yhä enemmän, Nargis sanoo ja pyörittelee huivinsa lievettä sormissaan.

Juomavettä on tarjolla, mikä on tärkeää kun lämpötila kesällä nousee 40 asteeseen. Vessoja on silti vain kaksi joka kerroksessa, joissa saattaa työskennellä 300 työntekijää kussakin.

– Vessassa ja juomassa voi käydä, mutta jälkeen ei saa jäädä. Muuten työnjohtaja suuttuu.

Jokaisella ompelulinjan ompelijalla on tarkasti määritelty tehtävänsä. Ompeluajat on määritelty sekunnilleen ja niissä pysyminen vaatii herpaantumatonta keskittymistä. Nasima ja Nargis ompelevat eniten t-paitoja, poolopaitoja ja takkeja. Bangladesh niittää maailmalla mainetta erityisesti trikoovaatteiden valmistajana.

Nassa Apparelsin suurimpia asiakkaita ovat amerikkalaiset halpahalliketjut, Walmart ja Kmart sekä maailman suurin vaatemyyjä VF Jeansware, joka omistaa esimerkiksi Leen ja Wranglerin farkkubrändit. Juuri Walmart ja Kmart ovat vastustaneet sitkeimmin työturvallisuuden parantamista ja korvauksien maksamista Rana Plazan uhreille.

Vapaa-aika vähissä

TYÖPÄIVÄÄN KUULUU tunnin lounastauko. Tytöt syövät kotona, koska matka on lyhyt. Töiden jälkeen Nargis ja Nasima lähtevät basaariin ostamaan ruokaa. Lihaa tai kalaa hankitaan pari kertaa viikossa, lähinnä vapaapäiväksi. Muulloin ruokana on riisiä ja paistettuja kasviksia.
Tyttöjen keittiö on koko kerroksen yhteinen kaasukeitin. Toisen kokkaillessa toinen siivoaa huoneen. Illallinen on valmis puoli yhdeksältä. Sitten he menevät nukkumaan.

Vapaapäivänä pestään pyykkiä ja käydään torilla. Jos on aikaa, tytöt tapaavat ystäviään, eli muita samanikäisiä tyttöjä pohjoisen kylistä.
Vapaa-aikaa on vähän. Kiireisinä aikoina töitä tehdään perjantaisinkin. Nassa Apparels ei anna työntekijöilleen lomaa. Palkallista lomaa pitäisi olla 40 päivää vuodessa.

Nasiman ja Nargiksen huoneen takaseinällä on rivissä neljä ”National Garment Workers Federationin” julistetta. He liittyivät ammattiliittoon edellisessä työpaikassaan Padma Polycottonissa. Se on poikkeuksellista, sillä liittoihin kuuluu vain noin prosentti työntekijöistä.

Nasima ja Nargis kertovat, että Nassa Apparelsilla ei voi kertoa kuuluvansa ammattiliittoon. Siitä seuraisi potkut.

Potkut milloin vaan

NGWF:N TOIMISTO sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä tehtaasta. Liiton puheenjohtaja Amin Amirul istuu tunkkaisen kellarikerroksen käytävän päässä pienessä huoneessa, jonka nuhruisilla seinillä kupruilee kuvia mielenosoituksista. Amirulin tietokone temppuilee, mutta ystävällinen, keski-ikäinen mies ei anna sen häiritä.

Amirulin mukaan ammattiliittojen jalansija pyritään Bangladeshissa pitämään mahdollisimman pienenä. Lain mukaan työntekijät voivat perustaa tehtaaseen liiton vain jos joka toinen on sen jäsen. Rana Plazan jälkeen on alettu valmistella lakimuutosta, joka höllentäisi määräystä. NGWF:ssä aistitaan jo parempia aikoja: onnettomuuden jälkeen yli sadalle tehtaalle on perustettu uusi liitto.

Työntekijöille liiton oikeusapu on tärkeä palvelu. Ränsistyneen rakennuksen autotallia muistuttavassa katutason tilassa entinen tehdastyöläinen Nasreen Akhtar näyttää vihkoa, johon on kirjattu kaikki samana päivänä oikeudessa käsitellyt riitatapaukset. Rivejä on 17. Parhaillaan käynnissä on 550 oikeusjuttua.

– Tekstiilityöntekijöillä ei ole turvallista työsuhdetta. Joka päivä irtisanotaan vanhoja ja palkataan uusia työntekijöitä, Amirul painottaa. Potkujen jälkeen maksamattomat palkat täytyy usein hakea oikeudessa.
Myös vapaapäivien ja lomien puuttumisen takia käännytään liiton puoleen. Nasima ja Nargis eivät kuitenkaan ole olleet halukkaita hakemaan puuttuvia lomiaan.

– Liitto yrittää auttaa, mutta asioiden ajaminen oikeudessa on vaikeaa. Työntekijät välttelevät sitä.

Pieniä tulipaloja sattuu

TULIPALOT OVAT tekstiilityöläisille jatkuva uhka. Tasan viisi kuukautta ennen Rana Plazan sortumista Tazreen-tehtaan palossa kuoli noin 120 työntekijää ja parisataa loukkaantui. Sitä ovat edeltäneet ja seuranneet lukuisat pienemmät palot. Niissä on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Nassa Apparelsin tehtaan seinät ovat myös mustan noen peitossa. On vaikea päätellä, onko kaikki musta peräisin generaattoreiden pakokaasuista.

– Pieniä tulipaloja tapahtuu usein. Johto peittelee niitä, Nargis sanoo. Tytöt vilkaisevat välillä toisiaan ja sormeilevat hämillisinä pahvisia työntekijäkorttejaan.

Nasima on töissä Starlight Knitwaren tehtaassa rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Nargis kipeää vielä kerrosta korkeammalle. Heidän mielestään Rana Plazan onnettomuuden jälkeen paloturvallisuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota. Ovia ei enää pidetä lukossa ja talon taakse on rakennettu varauloskäynti, joka on suljettu palo-ovilla.

”Valtaisa läpimurto”

NASSA APPARELS ei ole ainoa tehdas, jossa turvallisuutta on parannettu. Bangladeshissa käynnistyi helmikuussa maailmaa mullistava projekti nimeltä Accord. Se on sopimus, jonka allekirjoittaneet vaatteita valmistavat yritykset ja brändit sitoutuvat valvomaan, että heidän käyttämänsä tehtaat täyttävät palo- ja rakennusturvallisuusvaatimukset. Kolme viikkoa Rana Plazan sortumisen jälkeen 40 megabrändiä oli allekirjoittanut Accordin. Nyt mukana on 150 brändiä.

Sopimuksen piirissä on hiukan alle 2000 tehdasta, ja tavoitteena on, että viidessä vuodessa ne kaikki on tarkastettu ja korjattu.

– Historiallinen, valtaisa läpimurto. Tällaista ei ole tehty koskaan aiemmin, kuvailee Accordin merkitystä kansainvälinen teollisuusliittojen kattojärjestön IndustriAllin suomalainen puheenjohtaja Jyrki Raina. IndustryAll on ollut sopimuksen luomisessa ratkaisevassa roolissa.

Accord on mullistava siksi, että ensimmäistä kertaa kansainväliset vaatebrändit tunnustavat vastuunsa valmistuttajina. Hanke rahoitetaan brändeiltä ja kauppaketjuilta kerättävällä rahalla.

Kännykkä pelastaa

NÄILLÄ NÄKYMIN Nasima ja Nargis jatkavat töitä tekstiilitehtaassa. Toisinaan he ovat harkinneet työpaikan vaihtamista, mutta silloin olisi ehkä muutettava, eivätkä he haluaisi luopua huoneestaan.
Kotiseuduillaan tytöt käyvät pari kertaa vuodessa.

Molemmilta jäi kotiin sisaruksia, joista suurin osa on jo naimisissa. Nasima ja Nargis haluaisivat myös perheet, mutta se ei tunnu mahdolliselta. Nargis elättää äitiään, mutta Nasiman molemmat vanhemmat ovat kuolleet hänen Dhakan vuosiensa aikana. Molempien sisarukset ovat riippuvaisia kaupungissa tienaavan tuloista.

– He ovat köyhiä ja haluan auttaa heitä. Jos ansaitsisin joskus enemmän, voisin perustaa perheen, hän sanoo.

– Tai jos kotona alettaisiin pärjätä ilman meitä, Nargis pohtii.

Hieman kiusalliseksi käyvä keskustelu katkeaa, kun Nargisin kännykkä soi. Hän hiljentää nopeasti luurin. Tyttöjä hihityttää.

On tullut ilta. Tehtaat ovat käynnistyneet ja ilma on sakeana pakokaasusta. Minareetista kaikuu rukous mustalle taivaalle.

Vastapäiseen hökkeliin lastaan kantaa nuori äiti, Mala. Tummansinisessä ja kultaisessa sarissa hän on kuin prinsessa. Jos hänellä olisi kolme toivomusta, mitä hän haluaisi?

– Elämässäni ei ole tapahtunut mitään hyvää, Mala vastaa.

– Kun menin naimisiin, työt vain lisääntyivät. Ehkä, jos olisi kunnon talo ja jos lapseni saisi koulutuksen… Mutta nämä ovat pelkkiä toiveita, hän vastaa.

Teksti: Sini Saartisa, Janne Hulkkonen, Kuvat: Janne Hulkkonen