Mirah Sumirat

Mirah Sumiratin olemus on nöyrä ja herttainen, mutta astuessaan puhujankorokkeelle hänestä sukeutuu vahva johtaja. Hymyilevän naisen ääni vakavoituu, kun hän puhuu maansa työntekijöiden tilanteesta.

– Me työntekijät emme halua elää köyhyydessä. Haluamme osamme maamme vauraudesta. Haluamme omistaa kotimme ja tarjota lapsillemme parhaan mahdollisen koulutuksen.

Sumiratin kotimaa ei todellakaan ole pieni eikä köyhä. Noin 250 miljoonan asukkaan Indonesia on valtava talous, joka houkuttelee paljon ulkomaisia investointeja jo pelkästään jättimäisten kotimarkkinoidensa takia. Myös työvoimakustannukset ovat siellä halvat. Toisin sanoen tavalliset työntekijät pysyvät köyhinä eikä palkka tahdo riittää elämiseen.

Minimipalkkaa on kuitenkin onnistuttu viime vuosina nostamaan maan ammattiyhdistysliikkeen vahvistumisen myötä, jota myös SASK ja suomalaiset ammattiliitot ovat olleet tukemassa hankkeillaan. Käänne tapahtui vuonna 2012, jolloin maan ay-liike koki voimakkaan nousun.

– Pääkaupungissa Jakartassa minimipalkka on vajaat 240 euroa kuussa. Se täyttää elämiseen riittävän palkan kriteerit eli sillä saa ostettua ne 60 tuotetta, jotka Indonesiassa on määritelty turvaamaan inhimillinen elintaso, Sumirat kertoo.

Sen sijaan monessa muussa maakunnassa minimipalkka määriteltiin pari vuotta sitten tasolle, joka ei riitä. Sumirat ihmettelee, miksi ihmeessä.

Vahva palo muuttaa yhteiskuntaa

Mirah Sumirat kiinnostui ay-asioista, kun hän ymmärsi, miten vahvoja liittoja muissa maissa oli. Se inspiroi häntä pyrkimään oman liittonsa johtoon. Liiton puheenjohtajana hän saa käyttää ay-toimintaan niin paljon aikaa kuin haluaa, vaikka on edelleen töissä tietullissa.

Lapsettomana Sumiratilla on aikaa keskittyä ay-uraan, ja sen hän tekeekin niin täydellä teholla, ettei ehdi kotona kokkailla miehelleen. Se on hyvin harvinaista muslimienemmistöisessä Indonesiassa, jossa naisen tehtävä on yleensä huolehtia kodista, lapsista ja miehestä. Useimmat naiset eivät voi käydä töissä.

Hänen perheessään vallitsee kuitenkin demokratia.

– Meillä on vain yksi tavoite ja se on onnellinen perhe. Haluamme elää yhdessä, Sumirat sanoi PAM-lehdessä kesällä.

Silti Mirah palaa halusta myös vaikuttaa yhteiskuntaan, jossa elää. Hän suunnittelee myös poliitikon uraa.

Indonesiassa on saavutettu viime vuosina isoja edistysaskeleita esimerkiksi sosiaaliturvan saralla. Ay-liike onnistui vaikuttamaan siihen, että 116 miljoonaa ihmistä pääsi ensimmäistä kertaa kaikille kuuluvan terveydenhuollon piiriin.

– Jäljellä on kuitenkin kysymys eläkkeistä. Nyt sitä saavat vain valtion virkamiehet. Yksityisellä puolella tilanne vaihtelee yrityksestä toiseen.

Tukemalla ASPEKia autamme Indonesian naisia

Palvelualojen ammattiliitto PAM on tukenut SASKin kautta Sumiratin johtamaa liittoa ASPEKia jo useita vuosia. Erityisesti hankkeessa on tuettu järjestäytymistä ja jäsenmaksujen perintää. ASPEK on nyt yksi Indonesian suurimmista liitoista, jolla on 74 000 jäsentä 82 yrityskohtaisessa liitossa. Jäsenistä 35 prosenttia on naisia.

Tukemalla liittoa me suomalaiset siis tuemme samalla kymmenien tuhansien indonesialaisnaisten taistelua parempien elinolojen puolesta.

– Taistelemme ennen kaikkea palkkojen, eläkkeiden ja sosiaaliturvan puolesta, ulkoistamisia vastaan, Sumirat summaa.

Ay-liike onnistui rajoittamaan ulkoistamisia kolme vuotta sitten niin, että yritykset saavat ulkoistaa vain tiettyjä tukitoimintojaan, eivät keitä tahansa työntekijöitä. Monet yritykset nimittäin pyrkivät hiljentämään työntekijät sysäämällä heidät vuokrafirmoihin, koska ulkoistetut työntekijät eivät saa liittyä mihinkään olemassa olevaan ammattiliittoon. He voivat sentään perustaa oman liiton, mutta se on pitkä ja kivinen tie.

Indonesia on väkiluvultaan maailman neljänneksi suurin maa. Se kamppailee pystyäkseen työllistämään valtavan työvoimansa. Silti työttömiä on yli 7 miljoonaa.

ASPEK-liiton puheenjohtaja Mirah Sumirat vieraili kesällä Helsingissä PAMin liittokokouksessa tuomassa tervehdyksen maailman suurimman muslimienemmistöisen maan työelämästä. Viesti oli selvä: köyhyys on saatava vähenemään.

Teksti: Laura Ventä, kuva Susa Junnola