Julkisten alojen työntekijät
Mosambikin julkisten alojen työntekijät ovat saaneet kesäkuusta lähtien järjestäytyä ammattiliittoihin. Vaikka laista neuvoteltiin peräti 13 vuotta, monet ammattiryhmät, kuten poliisit ja tuomarit, jäivät sen ulkopuolelle. Eikä lakko-oikeutta herunut kenellekään.
Mosambikin julkisten alojen ammattiliiton SINAFPin pääsihteerillä Elizário Maússella on oma tulkintansa, miksi lakko-oikeus on hallituksen näkökulmasta ongelmallinen:
”Valtio on maan suurin yksittäinen työnantaja. Hallitus pelkää, että tyytymättömyyttä on niin paljon, että lakkoja olisi joka päivä, jos ne olisivat laillisia. SINAFP valmisteli lakia yhdessä hallituksen kanssa, mutta meitä ei edes kutsuttu paikalle, kun se hyväksyttiin. ”
Pääkaupungissa Maputossa poliisit pysäyttelevät autoja ja jalankulkijoita vaatien rahaa milloin milläkin verukkeella. Korruptio raivostuttaa, kun sen kohteeksi joutuu. Francisco, 30-vuotias valtion rakennusta vartioiva poliisi Maputosta, sanoo ymmärtävänsä lahjuksia vaativia kollegoitaan:
”Olen onnekkaassa asemassa, sillä saan lämmittää lounastauolla omat evääni viraston keittiön mikroaaltouunissa. Katuja partioivat kollegani eivät välttämättä syö mitään 24-tuntisen työvuoron aikana. Heillä on nälkä.”
Poliisin minimipalkka on 3,000 meticalia eli hieman alle 80 euroa kuussa. Pelkästään perheen ruoka kuukauden ajalta maksaa kaksi kertaa enemmän.
”Poliisin surkean palkan takia motivaatio työntekoon on nollassa ja monista tulee suoranaisia varkaita. Korruptio on paitsi tulonhankintakeino myös tapa osoittaa mieltä”, kertoo Francisco.
Ammattiliitot ulkomaisen avun varassa
Maria Josefina Massango työskentelee taide- ja viestintäalan korkeakoulussa draamaopettajana ja on palkkaa lukuun ottamatta tyytyväinen työnantajaansa. Varma toimeentulo ja lainajärjestelyt ovat valtiolla työskentelyn suurimpia valtteja. Massango kuuluu opettajien ammattiliittoon, muttei ole vakuuttunut sen toiminnan tehokkuudesta:
”Osallistun joka vuosi Opettajien päivään, jossa kerrotaan työntekijöiden oikeuksista. Muulloin en kuule liitosta mitään, enkä tiedä, mitä he tekevät.”
Ammattiliittojen toimintaa tunnetaan vähän tai ne nähdään hallituspuolueen käsikassarana. Liitot luotiin sosialismin vuosina 80-luvulla valtapuolue Frelimon keskuudessa, ja niiden on edelleen vaikea esiintyä poliittisesti riippumattomina. Puolueettomuuden takaamiseksi ammattiliittojen olisi rahoitettava toimintansa jäsenmaksuilla. Jäsenhankinta on kuitenkin kansainvälisen työjärjestö ILO:n edustajan Igor Felicen mukaan ollut ongelmallista, sillä ammattijärjestöihin ei luoteta.
Jos ulkomaisia kumppaneita ei olisi, ei olisi ammattiliittotoimintaakaan. Solidaarisuusjärjestöt, kuten SASK, auttavat liittoja sekä rahallisesti että kouluttamalla työntekijöitä. Koulutusta tarvitaan erityisesti juridisissa kysymyksissä sekä työntekijöiden ongelmien perusteellisessa ymmärtämisessä.
Kuullessaan uudesta laista Massango hymähtää: ”Mitä hyötyä on ammattiliittoon kuulumisesta, jos lakkoilu on kielletty?”
Epäkohdista valittaminen vaikeaa
Kaupungilla työskentelevä pysäköinninvalvoja Fátima Jeremias otti itse selvää ammattiliitoista:
”Työnantajamme ei kertonut meille oikeuksistamme. Saimme kollegoitteni kanssa selville, että yksityisellä sektorilla työntekijät järjestäytyvät liittoihin”. Jeremias ei ollut kuullut puhuttavan uudesta laista tai SINAFPista aiemmin. Kaupunki työnantajana ei aina noudata sääntöjä:
”Minua pyydetään usein tekemään ylitöitä. Saan niistä kuun lopussa yhteensä 300 meticalia (7, 8 euroa). Kuitenkin tiedän, että joka ylityötunnista kuuluisi maksaa korvaus erikseen. Muutama kollegani ei palannut äitiyslomalta, sillä heille annettiin ymmärtää, ettei takaisin ole tulemista.”
Työntekijän kohtaamista epäkohdista valittaminen on Igor Felicen mukaan käytännössä vaikeata. Mikäli työnantaja esimerkiksi vähentää sairauslomapäivät työntekijän palkasta laittomasti, täytyy palkansaajan tehdä siitä valitus pääkaupungissa sijaitsevassa virastossa. Matkaan taas kuluu lisää päiviä ilman palkkaa.
Teksti Marianne Kuusipalo